Uutiset


25.01.2017
Hyvää uutta vuotta rakkaat fanit!

Ensin pitää kiittää kaikkia keikalla käyneitä, rakkaita ihmisiä, sillä vuonna 2016 tehtiin 97 keikkaa!
Se on iso määrä. Monellakaan bändillä ei ole samanlaista määrää keikkoja, joka johtunee siitä, ettei niillä ole yhtä mahtavaa kannattajakuntaa! Joten suurin kiitos tästä kuuluu kaikille teille, jotka keikoilla käytte. Koska tupa on aina täynnä, niin klubit, ravintolat ja laivat ottavat aina uudestaan keikalle.

Vuosi 2017 näyttää myös lupaavalta. Vuotta on kulunut vasta 3 viikkoa, ja lähes 60 keikkaa on jo myyty! Tästäkin vuodesta lienee tulossa oikein kiireinen. Se on hyvä asia. Toivottavasti päästään keikoille sellaisiinkin kaupunkeihin, joissa ei olla pitkään aikaan käyty. Kannattaa aina mainita paikalliselle klubille mitä esiintyjiä haluatte sinne keikalle. Asiakkaiden toiveesta ne niitä bändejä tilaavat, eivät omia suosikkejaan.

Liittykää Disco Infernon Facebook-tykkääjiin, sillä sinne päivitämme pääasiassa kaiken infon ja uutiset. Linkin löytää helpommin täältä kotisivuilta, kuin suoraan Facesta. Tämä johtuu siitä, että Disco Inferno -hakusanalla tulee niin paljon kaikkea muutakin. Käskekää ja pakottakaa kaikki kaverinnekin liittymään! Meille olisi todella upeeta, mitä enemmän Facessa on jäseniä.

Tulkaa keikoille ja nykäiskää hihasta, niin rupatellaan!
T: Romanzo Masculino.

19.04.2016
Dick Roscosta stuntmies, ykkösketjuun uusi solisti.

Dick Rosco on siirtynyt stuntmiesten reserviin Disco Infernon ykkössolistin paikalta. Uudeksi solistiksi ykkösketjuun tulee Steven Toloporco! Show’t jatkuu kuten ennenkin ja Steven hoitaa pääosan keikoista. Välillä kuitenkin Stevenin kiireiden vuoksi solistina keikoilla nähdään vanha tuttu Ben Dover, sekä silloin-tällöin myös Dick Rosco!! Emme tule erikseen ilmoittamaan keikkojen kokoonpanoja, vaan se on joka kerta yllätys yleisölle, sekä joskus myös bändille!
Olette kaikki edelleen tervetulleita keikoille, show senkus kiihtyy entisestään!

25.08.2015
Lisätty videoita ja valokuvia.

Lisäilemme tänne silloin tällöin videoita ja fotoja. Kandee käydä valillä kurkkaamassa mitä uutta on tullut!

28.04.2015
Uudet kotisivut auki!

Olemme vaihtaneet kotisivuilla suurimman osan infoista Suomen kielelle.
Mikäli haluatte jotain tiettyjä juttuja täällä julkaistavan, niin laittakaa viestiä ylläpitoon: info(at)discoinferno.fi.

23.02.2014
Added more videos.

Youtube playlist added. Click the icon and watch over 20 videos from gigs and journeys.

22.02.2014
Disco Inferno Family.

The members of the band are updated in the ”Kokoonpano” -page. Go and check out what’s going on these days!

09.11.2013
Upcoming events..

These are nice shows coming up this winter. Plenty of Baltic Sea -cruises and a few Ski-Resorts as well.. Remember to join the Disco Infernos Facebook family and you can get free showtickets and some other rewards as well..

10.10.2012
New Tour Bus!

Now we have finally updated our touring bus. It’s a home for us many days a year. Our manager made a good deal with some car repairing company and we got many, many, many bottles of that famous Jaloviina! If you see us on the road, go ahead and call us! There’s a number in the backdoor. (More pictures in the ”Valokuvat” -page)!

 

bussi1

bussi2

01.10.2012
Disco Inferno puhelimessa?!

Bändin keikkabussiin on hankittu puhelin! Tämä oli kova juttu 70-luvulla Hurriganesissa, mutta juttu se on tänäkin päivänä Disco Infernossa! Jos näet keikkabussin matkalla keikalle, niin soita rohkeasti numeroon ja kysele kuulumiset. Numeroa ei kerrota tässä, jotta puhelimeen ei soiteltaisi koska sattuu, vaan ainoastaan silloin, kun tien päällä liikutaan.

01.06.2012
Uusia livevideoita!

”Videot” -sivulle on päivitetty muutamia uusia livevideoita Joensuun 31.03.2012 -keikalta.. Kyseistä keikasta on tulossa vielä DVD ja CD kesällä. Käy tsekkaamassa minkälaista matskua on sivuille laitettu ja tilaa sitten DVD ja CD omaksesi! DVD:llä on koko 1h 35min keikka + extrat. CD:llä on 80min keikasta. Lähetä tilauksesi info@discoinferno.fi niin saat tilauksesi postilla kotiin. Hinnat: DVD 10€ ja CD 10€.

01.01.2012
Kokoonpano vaihtuu.

Vuoden vaihteessa Disco Infernossa vaihtuu kokoonpano. Pianisti Geomre Moemacho on saanut työtarjouksen Tina Turnerin yhtyeestä. Geomre itse on pahoillaan Disco Infernon pestin päättymisestä, mutta perustelee valintaansa näin: ”Cash è il re. Ho pagato in una nuova band, tanto che è economicamente costretto a cambiare datore di lavoro” -Geomre Moemacho

Uusi pianisti aloittaa bändissä heti vuoden 2012 alussa, Kirkkonummen konsertissa. Uusi pianisti on ollut Disco Infernon palveluksessa jo vuodesta 2008, toimien yhtyeen yksityiskoneen lentokapteenina. Kapteeni Mike Oxhard oli ammattimuusikko ennen siirtymistään ilmailualalle. toimien konserttipianistina mm. Michael Jacksonin keikkakokoonpanossa vuosina 1988 – 1993.

Kapteeni Oxhardin liittymistä bändiin basisti Justin Credible pitää luonnollisena vaihtoehtona:
”I think it’s pretty natural option.” -Justin Credible
Romanzo Masculino on asiasta samaa mieltä:
”I agree.” -Romanzo Masculino

Myös rumpali vaihtuu samalla kertaa. Alkuperäinen rumpali Willy Robinson siirtyi suomalaisen heavymusiikin pariin aiemmin 2011, jonka jälkeen Disco Infernossa toimi väliaikaisena rumpalina Wilhelm Rösstbauer. Väliaikainen pesti päättyi vuoden 2011 lopulla, kun uusi vakituinen rumpali löytyi eräällä Kazakstanin kiertueella. Jo 8 kertaa The Music Awards of Kazakstan -palkinnon voittanut Ivan Kalot ilmoitti haluavansa liittyä Disco Infernoon ja päästä kiertämään maailmaa.

09.12.2010
Liity Disco Infernon Facebook-faniksi!

Disco Inferno on Facebookissa! Liity jäseneksi ja voit voittaa lippuja keikoille, ja kuulet uutiset aina ensimmäisenä! Sivuilla näet myös keikkakuvia ensimmäisten joukossa!

 

Facebook

29.11.2010
Back to the 80’s TOUR!

backtothe80

Back to the 80’s -teemakiertue.

Teemme aikamatkan 80-luvulle kahden bändin voimin, kun Disco Inferno ja The Rockstar yhdistävät voimansa.

Kyseessä on erittäin värikäs ilta, energisiä esiintyjiä ja paljon hyvää musiikkia. Kierteen muusikot ja tekniikan henkilökunta on alansa rautaisia ammattilaisia ja yleisö tulee kokemaan todella mielekkään illan, josta puhutaan vielä pitkään.

Teemaillan DJ soittaa musiikkia 80-luvulta ja illan livemusiikki käsittää 2 bändiä, joista kumpikin soittaa noin 60-70min setin.

Disco Inferno esittää 70- ja 80-lukujen kuumimmat discohitit. Intensiivinen show johdattaa yleisönsä tanssin pyörteisiin. Ohjelmistossa kuullaan mm. ABBA, Michael Jackson, Village People, Rod Stewart, Donna Summer..
Keikalla palataan siis niihin tunnelmiin, joita koettiin 70- ja 80-luvuilla joka discossa. Love is in the air! Disco Inferno on keikkaillut menestyksekkäästi ympäri Suomen, mm. Sokos-Hotelleissa, yökerhoissa, Itä-Meren laivoilla, yritysjuhlissa, yms..
Upean shown kruunavat konfettipommit, saippuakuplakoneet ja näyttävä valoshow.

The Rockstar käsittelee vuosikymmentä ronskimmasta kulmista ja lähestyy yleisöään kasariheviklassikoin.
Keikalla kuullaan kovimpia hittejä mm. seuraavilta artisteilta: AC/DC, Billy Idol, Bon Jovi, Europe, Guns ’n Roses, Iron Maiden, Kiss, Mötley Crüe, Scorpions, Whitesnake..
Tilanteen mukaan settiin pamautetaan myös aimoannos kotimaisen musiikin kasarikermaa, kuten Dingo, Yö, Popeda, Eput.. Jokainen biisi keikalla on hitti.
Takuuvarmaa jytkettä alusta loppuun ja jokainen osaa varmasti laulaa biisit mukana! Näin lähelle ”oikeita” rocktähtiä ei enää ole mahdollista päästä. Tämä on nostalgiaa alusta loppuun. Tsekkaa kotisivuilta livevideot, niin näet miten bändi toimii livenä ja kuinka yleisö diggailee..
www.therockstar.fi

28.11.2010
Facebook!

Tsekkaa Romanzon Facebook -sivu ja liity faniksi!

14.03.2010
Uusia livekuvia lisätty.

Katso Jyväskylän keikan kuvia!

03.02.2010
Uusi sivu lisätty/New page added.

Katso mitä Dick ja Romanzo juttelevat jokapäiväisestä elämästään…

01.02.2010
Uusia kuvia lisätty.

Paljon kuvia useita keikoilta. Tsekkaa Valokuvat / Keikkakuvia.

Manolo Toloporco ei ole enää bändissä. Hän sai hyvän tarjouksen Gloria Estefanin orkesterista ja liittyi heihin. Uusi kitaristi on jo liittynyt Disco Infernoon. Mies nimeltä Jacob Rossignoli Lynyrd Skynyrdin alkupään kokoonpanosta soittaa nyt salamannopeat licksinsä Romanzon ja kumppaneiden rinnalla.. Lisätietoa ja kuvia ”The band” -osiossa.

21.12.2008
The tour is coming to an end.

All the concerts are nearly done. Great videomaterial has been recorded and it will be released in spring 2009. Over 20 concerts, thousands of kilometers and hundreds of broken hearts were left behind. All that has loaded up the energy that will explode in Alex Park, Lahti on New Years Eve. The amazing show will also be recorded on video and released all together with ”Behind the scene” -material. Stay alert!

27.09.2008
BeeAlive cancelled the tour.

BeeAlive Band has cancelled the tour with Disco Inferno. How ever Disco Inferno will do the whole planned tour on their own, without a support band. Check out the ”Live shows”.

24.09.2008
New T-shirts available.

The shows begin soon. There are live DVD:s, T-shirts and other merchandise for sale in every concert. It’s possible to order those from the web shop on this website also.

22.09.2008
Winter of love tour ’08

The schedule for the rest of the year is ready!
Check out the venues and come along for a great time!

09.09.2008
Changes in the tour schedule.

Check out the live shows. 24.10. is now at Mikkeli, instead of Oulu. Other changes coming up too. Pay attention.

21.08.2008
New tour dates!

It’s about to begin! New tour dates added on the calendar and more is yet to come!

19.08.2008
Gigs are about to start again, with new material!

Soon some new tour dater will be added to the calendar. Meanwhile the band is rehearsing some new material to perform on the concerts. Check out the dates and join the fun!

17.08.2008
Romanzo -son of Elvis himself?!

Latest rumours tell that Romanzo Masculino is a son of Elvis Presley. It all came up 31 years after Elvis’s death. The royalties of Elvis’s record sales were transferred to Romanzo’s account in Switzerland. The notification was made by bank manager Linda Turner in Memphis, Tennessee, U.S. Romanzo hasn’t commented on the issue yet.

10.08.2008
Manolo Toloproco arrested!

Manolo got arrested in Salt Lake City U.S. for speeding on his guitar solo. The general speed limit was 55 miles / hr, but Manolo had got so excited that the speed was about 4000 beats per minute. The bail has been payed and the poor boy is coming back for touring.

01.06.2008
Youtube videos added on ”Videos” -page.

And more is yet to come. If you have some videomaterial from Disco Inferno concerts, please let us know and we’ll put the video here on the website.

17.04.2008
Disco Inferno & BeeAlive Band…

…are planning a tour together. The two groups have already perfomer at the same venue in Jyväskylä’s Paviljonki on 06.04.2008. It was a blast! The tour is planned to take place in the autumn of 2008 in Sokos Hotels all around Finland. Check out the BeeAlive’s web site at www.beealiveband.com.

12.04.2008
Romanzo refused sex?!

Rumours are telling that Romanzo has refused of a sex act last week in Hanover, Germany. The guy who made the suggestion got mad because Romanzo said no, and Romanzo had to kick his ass. Now Romanzos left shoe smells like shit.

04.03.2008
Dick Rosco broke his leg.

Dick Rosco suffered a broken leg while on holiday with Romanzo Masculino in Portugal this February.

The duo were enjoying a night out in a local karaoke bar, when Dick saw a fantastically beautiful woman at the bar. He wanted to get the womans attention, but didn’t know how. Romanzo told him to go and perform a disco-song on the karaoke, because seeing Dick on stage always arouses women’s sexuality, and makes them desperate for Dick Rosco.

As Dick was walking to the stage, some drunken idiot decided to be funny. When Dick passed his chair, the drunk said: ”Hey Asterix, break a leg!”, not knowing that nobody makes fun of Dick’s mustache. Without stopping, Dick jumped up in the air, spun around, and hit the man in the back of his head with a backwards-spinning jump kick. The impact fractured Dick’s shin bone, and the man passed out on the floor. ”You mean like that?”, Dick said, and walked up to the stage, ignoring the tremendous pain in his leg.

Dick performed a sexual, pulsating version of ’Hot Stuff’, walked off the stage, pushing dozens of screaming women out of his way, and went straight to the woman at the bar. The woman lunged to his arms, covering him in desperate, passionate kisses, whispering; ”My hero, my hero…” To the bartender, Dick said; ”Check, please”, and left the bar carrying the woman in his arms.

The woman later said; ”It was fantastic. Dick’s handsome friend Romanzo came up to the hotelroom together with us, and as soon as we got inside the room, the clothes came off, and all I can say is there was a lot of hot, steamy sex! Then, eventually, they asked me to join in, too, and made wonderful love to me all night long…”

In the morning, Dick went to the hospital, where the doctor diagnosed a broken leg, put a cast on the leg and told Dick he couldn’t walk on the leg for 6 weeks.

So, unfortunately, Disco Inferno have had to cancel two of their shows in Vaasa. The next time Disco Inferno rocks the stage will be on 06.04.2008 in Jyväskylä.

We all wish Dick a speedy recovery!

You can send your best wishes to Dick in our guestbook, or by emailing dick@discoinferno.fi.

31.01.2008
New email contacts available!

Now you can send an email to your favourite Discohero of Disco Inferno!
You can easily find the addresses on the ”Contacts” -page.
You can also find them under the individual biographies in ”The band” -section.
Go ahead and send your emails, the band is waiting for your greetings!

15.01.2008
New DVD out now!

This awesome DVD includes 16 songs from the concert in Heinola’s Night Life-restaurant on 05.10.2007. Now you can get this hot and sexy discoshow in your livingroom. Make your neighbours jealous and your husband look like a school girl. You won’t be able to resist the discobeat of this horny and intensively rocking discoconcert!

There are two ways to order your own copy of this DVD:

1. Send your address, and 18€ in an envelope to;
Ohjelmatoimisto Showmies, Särmääjänkatu 12, 15520 Lahti,
and you’ll receive this great live DVD by mail in a few days.

2. Leave your address to info@discoinferno.fi and your DVD will be sent to your local post office in no time. The costs will be 15€ + postal fees.

 

facepng1 instapng1 youtube-logopng1